Kaikkihan me sen tiedämme, mitä on valokuvaus. Olihan meillä piirongin laatikossa kamera. Kauan sitten latasimme kameraan filmin ja otimme erilaisia kuvia - muistoksi. Kuinkas muutenkaan. Veimme filmin kehitteäväksi ja kas saimme paluupostissa hienossa kirjekuoressa muistot paperin palasilla ja kehitetyn filmin mahdollista uusiokäyttöä varten. Säilytimme kuvan isossa phvilaatikossa mmuiden kuvien joukossa. Toisinaan kehystimme sen piirongin päälle. Ensimmäinen koulupäivä, rippikuva, ylioppilaskuva itseämme ja isovanhempiamme varten, setiä ja tätejä unohtamatta-

Kun tekniikka kehittyi niin vähän myöhemmin menettelimme hieman toisin. Ostimme digikameran. Tällää uudella hienolla ja kiiltävällä kameralla otamme kuvan. Kamerassa se tallentui muistikorttiin. Kortista emme päälepäin nähneet mitä se sisälsi. Kuvien selaamine oli hieman aikaisempaa mutkikkaampaa. Tietokoneen avulla kuitenkin selviydimme.

Nykyään kuvaus on tullut vielä helpommmaksi. Käytämme tähän kännykkää, mobiilipuhelinta. Ja kas kuva onkin jo siinä. Heti valmiina. Koska kamera on aina taskussa mukana niin muistokuva pitää ottaa aina kun menimme erikoiseen paikkaan. Syntyi selfie kulttuuri. Jos kuva oli hieman parempi tai erikoisempi talennamme sen eri somealustoihin, naamakirjaan ja instagrammiin. Näin maailma tukehtui digitaaliseen informaatioon. bitti- ja pikselivyöryyn.

Näin, huomaamatta, syntyi kertakäytttöinen muistokulttuuri. Kuten tiedät, valokuvaus on toisinaan jotain muutakin. Ehkä se on taidetta tai sitten ei. Sitä selvitämme tässä. Kunhan saamme päämme jonkinlaiseen tolkullisdeen järjestykseen.