Maailman lapsia

Eräänä päivänä heräsin ja avasin silmäni. Ei ehkä olisi pitänyt, kun silmiin iskeytyi kaaos. Mitä näin: maailma oli muuttunut entistä suvaitsemattomaksi, vihanpito kansojen, rotujen ja etnisten ryhmien välillä oli kasvanut hälyttäviin mittoihin. Euroopassa soditaan, Lähi-idässä käydään ikuista sotaa, Gazassa suoranaista kansanmurhaa, väkivallan kierre on jatkunut siellä jo kohta 75 vuotta. Eikä loppua näy. Afrikassa soditaan aina vain. USA:ssa karkotetaan suuri määrä ihmisiä. Nämä ovat olleet rakentamassa amerikkalaista yhteiskuntaa ja nyt yhtäkkiä pois vain. Euroopassa suvaitsemattomuutta julistavat äärioikeistolaiset liikkeet jatkavat voittokulkuaan - ikävä kyllä. Maanosassamme on rajat suljettu monin paikoin ja näin estetään hädänalaisten ihmisten pääsy turvaan.- Ei hyvältä näytä.

Kun toinen maailmansota päättyi, huudettiin toreilla: Ei koskaan enää! Olemmeko unohtaneet vanhempiemme lupaukset jälkipolville. Suvaitsemattomuus ja ahdas maailmankatsomus, vihanpito toisiin etnisiin ryhmiin ja kansoihin on vain lisääntynyt. Ajattelutapa ”minä ja nuo muut” kasvaa alvariinsa.

Tässä surkeassa maailmantilanteessa jäin miettimään mitä voisin oikein tehdä. Itselle oli kertynyt matkoiltani filmeille ja muistikortteihin tuhansia ja taas tuhansia kuvia aikuisista, nuorista ja lapsista, kaupunkinäkymien ja maisemien ohella. Nämä tuli otettua Venäjällä (2002 ja 2004) Kiinassa (2012), indokiinassa (Vietnamissa, Kambodžassa, Laosissa 2014), Thaimaassa (2014), Malesiassa (2014), Indonesiassa (2014). Vuoden 2014 matkan taitoin moottoripyörällä Vietnamin Huesta eteenpäin, joten pääsin vierailemaan monissa meille tuntemattomissa kylissä. Mietin hälventäisikö eripuraa edes pikkuisen jos esittäisin nämä julkisesti. Niin toivon. Ehkä kuitenkin olen naiivi.

Lapset ovat viattomia ja heillä ei ole osuutta ei arpaa maailman pahuuteen. Heillä on aina ja kaikkialla erityinen tarve suojaan, leikkeihin, ruokaan sekä tarve koulunkäyntiin voidakseen suunnitella itselleen onnellisen elämän riippumatta siitä mihin etniseen tai kulttuuriseen ryhmään he kuuluvat. Kuvillani haluan vain korostaa, että eri rotuiset ja kansallisuudet ovat samanlaisia kuten me muut. Heillä kaikilla pitäisi olla yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet ihmisarvoiseen elämään. Kannattaa tässä yhteydessä muistaa että yksinomaan Vietnamissa on 54 erilaista tunnustettua etnistä ryhmää omine tapoineen ja kielineen ja Laosissa peräti 149. Nämä kaikki elävät nykyään sulassa sovussa keskenään. Kokosin kuvistani sähköisen näyttelyn ajatuksena, että löytäisin kuvilleni jonkin julkisen tilan. Helsingin Maunula-talo tarjosi ystävällisesti esityspaikan sähköisillel kuvilleni. Myöhemmin syntyi ajatus, että voisinesittää ne netissäkin juuri siinä paikassa, jossa nyt olet verailemassa.

Hartain toiveeni onkin että jollekulle syntyisi ahaa elämys siitä, että monien päässä vellova katsanto ”me ja nuo muut” on todellakin typerä näkemys.

Käyttöohje